lauantai 25. tammikuuta 2014

Miten kevätkauteni on alkanut?

Joulukuussa sairastetun flunssan ja jälkitautien jälkeen kevätkausi ei ole alkanut toivotulla tavalla. Ennen Madeiran matkaani aloitin hiihtokauden sisätiloissa Kivikon hiihtohallissa ja Jämijärvellä hiihtoputkessa. Kilometrejä ei kuitenkaan paljon kertynyt. Tammikuussa, jolloin olisin voinut aloittaa hiihtämisen uudelleen nyt ulkona, tulivat kovat pakkaset. En ole uskaltanut riskeerata terveyttäni lähtemällä hiihtämään kovaan pakkaseen, jotta taudit eivät uusiutuisi. Sen sijaan olen käynyt kuntosalilla, tosin vain kerran viikossa kuten viime vuonnakin.

Kuntosalilla

Lapsenlastani vähän yli puolivuotiasta poikaa olen tavannut noin kerran viikossa viime kesästä lähtien. Tammikuussa oli kuitenkin pitkä tauko, kun hän oli Thaimaassa kolme viikkoa vanhempiensa kanssa. Skypen välityksellä näin hänet kuitenkin heidän lomansa aikana ja sain valokuvia hänestä. Ensi viikolla on tarkoitus mennä häntä hoitamaan muutamaksi tunniksi.

Portugalin kielen kevätkauden kurssi on taas alkanut. Olen käynyt nyt kaksi kertaa tunnilla. Kieltä on aika vaikea oppia puhumaan, kun ei oikein tahdo muistaa jo kerran opittuja sanoja. Meillä on ollut nyt paljon puhumisharjoitusta ja se ei minulta oikein tahdo sujua. Olen ollut kuitenkin mukana, kun ryhmässä on juuri ja juuri tarvittava määrä (9) opiskelijoita. Ymmärrän jo melko hyvin kirjoitettua tekstiä ja minulle se riittäisikin.

Portugalin lippu

Olen mukana edelleen Enter ry:n toiminnassa. Nyt alkoi kolmas vuosi, kun olen mukana hallituksessa varajäsenenä. Toimin viestintäryhmässä, jossa hoitelen sosiaalisen median asioita. Tällä viikolla meillä oli viestintäryhmän kokous, jossa mietittiin ryhmän tehtäväjakoa.

Opastustoimintani Enter ry:ssä on myös jo alkanut kevätkauden osalta. Olen ollut nyt kaksi kertaa kännykkäopastajana Kampin palvelukeskuksessa. Kummallakin opastettavalla on ollut Nokia Lumia-kännykkä (520 ja 625).

Työväenopistossa alkoi minulla tällä viikolla myös tietotekniikan opastus. Opastettavalla oli mukanaan oma läppäri. Heti alkuun selvisi, että hiiri ei toiminutkaan. Käytimme sitten tasohiirtä, joka oli opastettavan mielestä hankala käyttää. Hän oli myös kovasti huolissaan tietoturvaan liittyvistä asioista.

Puuveistos Kaisaniemen puistossa
Lumia 1020-kännykälläni olen ottanut myös ulkokuvia. Tosin ulkona valokuvaustakin on haitannut kylmä sää. Tahtovat sormet jäätyä. Vaikka sitä kuinka mainostetaan, että kännykkää voi käyttää paksut hanskat käsissä, ei siitä käytännössä mitään tule. Vai millaisia kokemuksia lukijoilla on?

tiistai 7. tammikuuta 2014

Lux Helsinki 2014 valokuvin

Kävin tutustumassa loppiaispäivän iltana Lux Helsinki 2014-valoteoksiin. Kohteet olivat osittain samoja kuin viime vuonna. Ihan kaikissa kohteissa en käynyt. Itselleni jäi sellainen mielikuva, että viime vuoden valoteokset olivat omasta mielestäni mielenkiintoisempia kuin tämän vuoden teokset. Mutta valokuvat puhukoot puolestaan.

Kansallisoopperan amfiteatterissa esitettiin Philippe Morvanin teosta Ring(z), josta seuraavat kaksi kuvaa.




Hesperian puisto toimi lyhtypuistona (Lantern Park). Siellä oli useiden taitelijoiden töitä. Seuraavassa pieni otos niistä.






Hakasalmen huvilan seinillä nähtiin Mika Haarasen teos Unen ääret. Seuraavat kuvat ova sieltä.





VR:n makasiinien raunioilla esitettiin teos Kristian Ekholm & Paula Lehtonen: Makasiinit palaa - Return of the Warehouses. Pari kuvaa on otettu sieltä.




Agatha Ruiz de la Prada & D-Facto: Corazón. Tuomiokirkon ylätasanteella sykki valtava sydän, joka muutti musiikin tahdissa väriä. Taustalla oleva Tuomiokirkko sulautuu mukaan teokseen, kun se valaistaan.






Ovatko lukijat jo käyneet katsomassa valoteoksia? Ja jos, niin mitä mieltä olette tämän vuoden valoteoksista? Näyttely on avoinna 8.1.2014 saakka.