lauantai 4. marraskuuta 2017

Älykellolla ja kännykällä maksaminen

Kun olen käyttänyt viime aikoina pääasiallisena kännykkänä iPhonea ja Apple Watch-älykelloa, en ole voinut käyttää niitä lähimaksamiseen. Apple on estänyt laitteissaan NFC:n (Near Field Communication) käytön Suomessa. Lokakuun lopulla 2017 tuli kuitenkin muutos, kun Nordea otti käyttöön Apple Pay-maksamisen. Nyt lähimaksaminen tuli mahdolliseksi Suomessa myös Applen laitteilla.

ABC-asemilla ( ja myös ST1-asemilla) on mahdollista maksaa polttoainetankkaukset iPhonella ja Apple Watch-älykellolla. Kokeilin maksamista ABC-asemalla Apple Watch-älykellolla.

Alkutoimenpiteet

Olen innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Niinpä latasin iPhone-kännykkääni Nordea Pay-apin. Sen avulla talletin Apple Walletiin (Lompakko) Mastercard-korttini Debit- ja Credit-tiedot. Apple Watch-älykellooni jouduin lisäämään 4-numeroisen pääsykoodin, jotta voin käyttää älykelloani maksamiseen. Mastercard-korttini tiedot tallentuivat myös älykellooni.

iPhone-kännykällä maksaminen

Jos puhelin on suljettuna, maksusovelluksen saa esiin painamalla kaksi kertaa peräkkäin Koti-painiketta iPhone 8:lla tai sitä vanhemmilla iPhone-kännyköillä. Maksusovelluksen voi käynnistää myös Walletin kautta. Jos käytössä on yksi maksukortti Debit- ja Credit-omnaisuuksilla tai useita maksukortteja, valitaan ensiksi maksukortti. Sen jälkeen on tunnistauduttava Touch ID:llä tai pääsykoodilla. 





Tämän jälkeen tulee kehotus, että Pidä lähellä lukijaa eli viedään kännykkä lukijan lähelle.



Maksu tapahtuu tämän jälkeen hetken kuluttua. iPhone-kännykällä maksettaessa joutuu siis tunnistautumaan aina ennen maksutapahtumaa, vaikka maksettava summa olisi alle 25 euroa. Yli 25 euron maksutkin ovat mahdollisia.

Nordean sivulla olevat ohjeet eivät ole kovin selvät. Kun yritin ensimmäisen kerran maksaa kännykällä eräässä K-kaupassa, vein kännykän lukijan viereen ja odotin, että se pyytää sen jälkeen tunnistautumaan. Tein asiat väärässä järjestyksessä ja kun kassalla oleva henkilö ei osannut mitenkään avustaa, ostoksen maksamnen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla kännykällä.

Apple Watch-älykellolla maksaminen

Apple Watch-älykellolla maksaminen on helpompaa kuin iPhone-kännykällä, sillä tunnistautumista ei tarvitse suorittaa. Maksusovellus käynnistetään painamalla sivupainiketta kaksi kertaa peräkkäin. Jos maksukortteja on useita, ennen maksua voidaan valita haluttu maksukortti. Kun kortin kuvan yläosaan ilmestyy teksti Valmis... , viedään älykello kehotteen mukaan lukijan lähelle ja maksu tapahtuu pian tämän jälkeen.



Kun ensimmäisen kerran yritin maksaa älykellolla yli 25 euron summaa (78,90 euroa) Verkkokauppa.com:ssa, maksu ei onnistunut. Myyjä ilmoitti, että sillä ei voi maksaa yli 25 euron summia. Ohjeiden mukaan sen piti olla kuitenkin mahdollista. Alle 25 euron maksujen kanssa ei ole ollut juuri ongelmia. Toisen kerran kokeilin maksaa yli 25 euron maksun S-marketissa. Ostoksen loppusumma oli noin 36 euroa ja maksu onnistui. En vieläkään tiedä, miksi maksu ei onnistunut Apple Watch-älykellolla Verkkokauppa.com:ssa.

Tankkauksen maksaminen mobiilisti

Otin käyttöön ABC-mobiilitankkauksen S-mobiili-sovelluksessa jo muutama viikko sitten, mutta en kuitenkaan kokeillut sitä. Noin viikko sitten huomasin, että maksun voi suorittaa myös Apple Watch-älykellolla. Nyt päätin kokeilla sitä, kun tuli tarvetta täyttää bensatankki.

Sovellus ilmoittaa lähellä olevat ABC-asemat. Kun ollaan lähellä ABC-asemaa, käynnistetään Tankkaa-sovellus. Sen jälkeen valitaan vain mittari antamalla haluttu mittarin numero. Tämän jälkeen voi aloittaa tankkauksen kyseisestä mittarista.



Lopuksi

Pienten maksujen kanssa ei ole ollut juuri ongelmia. Kerran maksaessani älykellolla ostamaani kahvia ja pullaa tuli ilmoitus, että et voi maksaa kahdella kortilla.Toisella yrityksellä maksu onnistui. En tiedä, miksi sain tällaisen virheilmoituksen älykellooni.

Varsinkin naisilta olen saanut ihmetteleviä ja ihastelevia lausumia maksaessani älykellolla kuten: Wau, olet ensimmäinen, jonka näen maksavan älykellolla.

Android-kännyköillä on Suomessa pystynyt maksamaan jo pitemmän aikaa. Siksi iPhonella maksaminen ei ole herättänyt enää sellaista huomiota kuin älykellolla maksaminen.

Onko lukijoilla kokemuksia kännykällä tai älykellolla maksamisesta?

1 kommentti:

  1. Minulla on Apple Watch-älykellon 1. versio, joka on nyt yli 2 vuotta vanha. Monet toiminnot vaativat, että iPhone on lähellä (alle 10 metrin etäisyydellä), jos haluaa esim. soittaa älykellolla. Apple Pay-maksaminen onnistuu kuitenkin itsenäisesti ilman iPhonen apua.

    VastaaPoista