sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Muistelmakuvia Amsterdamin matkalta

Kävin Amsterdamissa toukokuun lopussa vuonna 2010. Hotelli sijaitsi melkein kaupungin keskustassa, joten sieltä oli lyhyt matka katsomaan kaupungin nähtävyyksiä. Niinpä tein kaikki matkat kävellen lukuun ottamatta lentokentän ja kaupungin välistä matkaa. Otin tietenkin valokuvia ja videoita matkan aikana. Seuraavana muutamia poimintoja matkakuvista. Amsterdam on mielestäni tutustumisen arvoinen kaupunki.




Amsterdamille tyyppillisiä ovat kanavat ja siellä liikkuu valtavat määrät erikokoisia veneitä ja laivoja.




Vaikka tulppaanien varsinainen sesonkiaika oli jo ohi, niin siellä oli kuitenkin vielä valtava määrä tulppaaneja ja muita kukkia myynnissä.



Kiertoajelu kanavia pitkin kuului myös matkaohjelmaan.




Tiedekeskus NEMO on näyttävästi esillä Amsterdamissa. NEMOn ulkoterassilta voi ihailla kaupunkia.




Amsterdamissa on myös kauniita puistoja, joissa voi viettää aikaa luonnon keskellä.




Amsterdamin kasvitieteellisessä museossa on paljon nähtävää.




Asuintalot kanavan verrella kuuluvat kaupunkikuvaan.





Amsterdam yöaikaan valoineen.

Millaisia kokemuksia teillä lukijat on Amsterdamista? Oletteko käyneet siellä? Vai haluaisitteko kenties matkustaa sinne?


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Viime viikkojen tapahtumia

Enter ry:ssä on riittänyt vapaaehtoistöitä. Olen antanut kännykkäopastusta Kampin palvelukeskuksessa.  Opastettavillani on ollut pääasiassa Nokian Lumia-älykännyköitä.


Toinen minua työllistävä alue Enterissä on sosiaalisen madian kanavat, joita olen hoitanut nyt vuoden ajan. Enterin Facebook-sivu otettiin käyttöön jo vuosi sitten. Twitterin käyttöönotto tapahtui tämän vuoden alussa. Viime ajat olen miettinyt, miten saisimme käyttöön Enterin Google+-sivun. Nyt Google+ -sivu on sitten käytössä ja sivulle pääsee täältä. Käykää vilkaisemassa, miltä sosiaalisen median kanavat vaikuttavat ja ruvetkaa seuraamaan niitä.

Aloitin portugalin kielen opiskelun kaksi vuotta sitten Helsingin työväenopistossa. Kävimme läpi kirjan Tudo bem? 1. Jouduin opiskelemaan kappaleet 1-5 itsekseni, kun ryhmä oli aloittanut tämän kurssin jo lukukausi aikaisemmin. Tämä ei ollut minulle kovin vaikeaa, kun olin opiskellut aikaisemmin samantyyppisiä kieliä espanjaa ja italiaa. Tämä viikon torstaina oli kevään viimeinen tunti. En kuitenkaan päässyt sinne, kun minulla oli samaan aikaan Enterin kokous.

Olen oppinut nyt sen verran portugalin kieltä, että pystyn ymmärtämään yksinkertaisia kirjoitettuja lauseita. Puhuminen ja puhutun kielen ymmärtäminen on jo paljon vaikeampaa. Nyt jätänkin portugalin kielen opiskelun ainakin toistaiseksi ja keskityn italian kieleen.


Olen aloittanut jo kertaamaan italian kieltä luonnonmenetelmän mukaan. Kurssi sisältää kaikkiaan 16 vihkoa ja nyt olen vähän yli puolessa välissä. Harjoitustehtäviä en ole tehnyt. Kielen osaamiselle  olisi  käyttöä, jos pääsen vapaaehtoistyöhön Italiaan. Kieltä voin kyllä harjoitella käytännössä jo tämän kuukauden lopussa, kun matkustan muutamaksi päiväksi Italiaan.

Hiihtokauteni on jatkunut aina tähän viikkoon saakka. Hiihtokilometrejä on kertynyt tällä kaudella yhteensä 535. Viime viikkoina on ollut loistavat hiihtokelit auringonpaisteessa. Nyt tilanne on hieman muuttunut ja kevät tekee tuloaan. Saa nähdä, pääseekö vielä tämän kevään aikana hiihtämään.


Aika paljon olen myös kävellyt tämän vuoden aikana. Kilometrejä on kertynyt 336 Moves-ohjelman mukaan. Kuntosalilla olen käynyt 11 kertaa tämän vuoden aikana. Tällä viikolla aloitin myös pyöräilyn, mutta vasta yhden kerran olen ollut pyörän kanssa liikeellä.

Minkälaisia kiireitä teillä lukijat on ollut talven ja kevään aikana?