tiistai 19. huhtikuuta 2016

Uusin Android-kännykkäni

Luovuin muutama vuosi sitten 7 tuuman Google Nexus-tabletistani ja ostin tilalle 6,3 tuuman  Samsung Galaxy Mega 6.3-puhletin. Tiesin kyllä etukäteen, että se ei sovellu minulle jokapäiväiseen käyttöön. Se on liian iso taskussa kuljetettavaksi. Lisäksi siinä on vain 8 Gt keskusmuistia, joka on aivan liian vähän omiin tarpeisiini. Siihen saa kyllä muistikortin, mutta kaikkia ohjelmia ei pysty lataamaan muistikortille. Siinä on tällä hetkellä Androidin käyttöjärjestelmäversio 4.4.2 ja uudempaa ei ole saatavissa. Siksi tämä kännykkä on ollut minulla lähinnä sitä varten, että olen voinut tutustua Android-maailmaan.

Vuoden 2014 syyskuussa ostin iPhone 6 Plus-kännykän, jota olen käyttänyt siitä saakka pääasiallisena kännykkänäni. Viime aikoina siinä on ollut isoja ongelmia. Se sammuu kylmässä ja jopa muutaman plus-asteen lämpötilassa, jos ottaa esim. sen kameralla kuvia ulkona. Lisäksi sarjakuvaus menee päälle satunnaisesti. Tällöin kuvia tulee useita kymmeniä. Kerran tuli 135 kuvaa, kun en meinannut saada pysäytettyä kameraa.

Nykyisin uudet Android-lippulaivakännykätkin ovat tosi kalliita. LG on julkistanut uuden LG G5-kännykän ja se on tulossa myyntiin lähiaikoina hieman viivästyneenä. Tästä johtuen edellisen mallin LG G4 hinta on pudonnut huomattavasti. Stockmannin hullujen päivien aikaan Expert tarjosi sitä vielä normaalia halvemmalla.

LG G4 pakkauksesta otettuna
LG G4:ssa on erittäin hyvä kamera ja sellaisia ominaisuuksia, joitka ovat minulle tärkeitä. Tosin esim. Samsungin uusissa malleissa on vieläkin parempi kamera. Kun LG G4:n hinta oli puolet uuden mallin hinnasta, päätin ostaa tämän kännykän, jotta pystyn kuvaamaan myös ulkona pakkasella ilman ongelmia. Ainakin toivon niin. En ole päässyt vielä kokeilemaan.

LG G4 alkunäyttö
Suosittelin tätä kännykkää myös tyttärelleni ja hän osti samanlaisen siitä syystä, että Lumia 1020 ei riittänyt enää hänen tarpeisiinsa.

En ole ehtinyt vielä ottamaan kuin muutaman kuvan, mutta aika hyviä kuvia saa pimeässäkin.

LG G4:lla otettu yökuva
LG G4:lla pystyy kuvaaman myös 4K-videoita. Otin kokeeksi yhden 4K-videon, mutta kun katsoin sitä kännykällä, se oli sovitettu 2K-kokoon eli samaksi kuin näytön resoluutio on. En tiedä, mistä syystä.

Maillaisia kokemuksia lukijoilla on LG:n lippulaivakännyköistä?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tehdasasetusten palautus iPhonelle

Ostin iPhone 6 Plussan toissa vuoden syksyllä heti, kun se tuli myyntiin Suomessa. Se on siis vajaan kahden vuoden ikäinen nyt. Viime syksynä, kun kylmät ilmat tulivat, kännykkäni alkoi sammuilemaan ulkona omituisesti. Otan paljon valokuvia. Monesti kävi niin, että en ehtinyt ottaa kuin muutaman kuvan, kun kännykkä sammui, vaikka virtaa oli vielä jäljellä runsaasti, joskus jopa 70%. Ainoa keino, millä sain kännykän henkiin, oli asettaa se sisällä lataukseen. Muulla tavalla en saanut sitä käyntiin. Viime aikoina kännykkä sammui myös sisällä jo heti, kun virtaa oli jäljellä noin 19%.

iPhone 6 Plus
Monella muullakin tuttavallani on ollut samanlaisia ongelmia kylmässä iPhonen kanssa. Itselläni oli aikaisemmin käytössä iPhone 4 ja siinä ei ollut tätä ongelmaa.

Teknavissa oli juttu tästä iPhonen ongelmasta. Joku kommentoi, että Applen huollossa oli kehotettu tekemään tehdasasetusten palautus (factory reset). Päätin kokeilla tätä, vaikka tiesin, että ongelmia voi tulla.

Aloitin valmistelun klo 22 illalla. Ensiksi piti tehdä varmuuskopio omalle Apple Mac mini-tietokoneelle. Tein tehdasasetusten palautuksen varmuuden vuoksi iTunesin avulla. Sen voi tehdä myös suoraan iPhonesta. Minulla on aika paljon ohjelmia ja muuta dataa iPhonessani. Siksi varmistaminenkin kestää pitkän aikaa. Alussa kaikki sujui hyvin, mutta aikaa kului. Kello oli yli puolen yön, kun palautus oli valmis. Nyt piti tuoda vielä varmuuskopioidut tiedot kännykkään. Tämäkin kesti tosi pitkän aikaa.

Minulla on myös Apple Watch-älykello. Kun tein tehdasasetusten palautuksen iPhoneeni, katkesi yhteys älykellooni. Jouduin tekemään pariliitoksen uudelleen. Se ei ensimmäisellä kerralla onnistunut, kun älykellossa oli virtaa alle 50 %. Kytkin kellon virtalähteeseen ja sen jälkeen sain tehtyä pariliitoksen. En ole oikein perehtynyt älykellon varmistukseen, mutta jollain tavalla se on tehty automaattisesti, kun se sitä pyysi ja sellainen löytyi. Nyt onnistui myös synkronointi iPhonen kanssa. Tosin menetin kyllä kaikki aktiivisuustiedot. Niillä ei ole kuitenkaan kovin suurta merkitystä, kun kerään niitä kännykälläni eri sovelluksella ja ne tiedot säilyivät. Kello oli puoli kaksi yöllä, kun palautus oli valmis. Tosin kännyäkässä ohjelmien uudelleenlataus tapahtui vielä tämän jälkeenkin, kun menin nukkumaan.

Joitakin salasanoja (esim. reitittimen salasana) jouduin antamaan uudelleen. Minulla on käytössä Nordean tunnuslukusovellus. Se lakkasi toimimasta. Jouduin määrittelemään sen uudelleen Nordean nettisivulla. Se onnistui kuitenkin helposti. Sormenjälkitunnistus lakkasi myös toimimasta. Sen joutuu määrittelemään uudelleen. Toistaiseksi en ole sitä tehnyt, vaan käytän pääsykoodia. Joitakin asetuksia katosi palautuksessa. Niitä joutuu uudelleen määrittelemään.

Latausta jäljellä 3%
Oliko tehdasasetusten palautuksesta sitten hyötyä? Ainakaan kännykkä ei ole sammunut, vaikka tällä hetkellä virtaa on jäljellä 3%. Vähän ajan kuluttua se sitten sammui kuten pitikin. Otin ulkona yli 30 kuvaa, kun lämpötila oli +2-5 astetta. Aikaisemmin tällaisella säällä kännykkä sammui muutaman kuvan oton jälkeen. Pakkasella en ole vielä päässyt testaamaan kännykkää.

Onko lukijoilla ollut iPhonen sammumisongelmia?