Liityin Instagramiin vuonna 2012 ja
ensimmäisen kuvani julkaisin 12.7.2012. Sen jälkeen oli yli vuoden
tauko. Vasta vuonna 2014 aloin julkaista kuvia Instagramissa melko
säännöllisesti, en kuitenkaan joka päivä. Tarinoita en ole vielä
lisännyt yhtään.
Instagram-ohjelman ominaisuuksia
Aluksi pystyi julkaisemaan vain
kuvia, mutta myöhemmin oli mahdollista julkaista myös lyhyitä, jatkuvasti toistettavia videon pätkiä. Ensimmäisen videoni
julkaisin Instagramissa 14.6.2015.
Alun perin Instagramissa
julkaistiin vain neliönmuotoisia kuvia, mutta vuonna 2015 tuli
mahdolliseksi julkaista myös vaaka- tai pystykuvia. Minä julkaisin
ensimmäsen vaakakuvan 5.9.2015.
Kuvia saattoi muokata mm. InstaSquare-ohjelmalla. Kuvankäsittelyn
lisäksi tällä ohjelmalla kuva tallennetaan myös neliönmuotoisena. Nykyisin Instagramissa voi julkaista minkä muotoisia kuvia tahansa, eikä tarvita erikseen Instagram-julkaisemisen ohjelmia. Kuvat voi tarvittaessa muokata millä tahansa kuvankäsittelyohjelmalla.
Instagramia on kehitetty jatkuvasti
ja syksystä 2016 lähtien siellä on voinut julkaista lyhyitä 5
sekunnin tarinoita, jotka koostuvat valokuvista ja/tai videoista.
Useat henkilöt ovat julkaisseet vain yhden kuvan tarinan. Tarinat
näkyvät seuraajille yhden vuorokauden ajan. Itse julkaisija näkee
tarinat myös myöhemmin, jos hänellä on sellainen asetus päällä,
että kuvat ja videot arkistoidaan. Tarinat voidaan jakaa myös
Facebookiin.
Instagramia on mahdollista käyttää
Apple-, Android- sekä Windows-kännyköillä ja -tableteilla.
Windows-tietokoneiden Instagramilla on mahdollista vain katsella
Instagramin postauksia, mutta ei lisätä sinne sisältöä. Kuva
on kuitenkin mahdollista jakaa Instagramiin Windowsissa, jos on
kirjautuneena Instagram-ohjelmaan.
Instagamiin rekisteröidytään
sähköpostiosoitteella, käyttäjänimellä tai puhelinnumerolla.
Salasana ja sukupuoli pitää myös antaa. Henkilön oikea nimi ei
ole kuitenkaan pakollinen. Tiliin voi lisätä myös lyhyen kuvauksen
itsestään. Kaksivaiheista todennusta voi myös käyttää. Se ei
ole kuitenkaan pakollista. Sähköposti, puhelin ja sukupuoli ovat
yksityisiä tietoja, joten muut kuin tilin omistaja eivät niitä
näe.
Muiden käyttäjien julkaisuja voi
seurata vapaasti, ellei Instagram-tili ole yksityinen. Yksityisen tilin seuraaminen edellyttää, että tilin omistaja on hyväksynyt seuraamispyynnön.
Postauksista voi tykätä ja
kommentoida niitä. Käyttäjille voi lähettää yksityisiä
pyyntöjä ja esim. yksityisiä viestejä, mikäli on nämä
asetuksissa hyväksynyt. Asetuksissa voi myös määritellä, että
alkuperäiset kuvat talletetaan kännykän muistiin.
Kuviin ja videoihin voi lisätä #aihetunnisteita eli hashtageja.
Niiden avulla voi etsiä aiheeseen liittyviä julkaistuja postauksia. Joskus käyttäjätunnuksen yhteydessä näkee @-merkin. Se (esm. @tapsah) tarkoitaa sitä, että ko. henkilölle tulee ilmoitus tästä postauksesta, jossa hänet on mainittu. Sama käytäntö on myös esim. Facebookissa.
Käyttökokemuksia
Julkaisen pääasiassa kuvia
Instagramissa iPhone 7 Plus-kännykälläni, joka minulla on
nykyisin. Vain muutaman videon olen lisännyt Instagramiin. Ennen
kuvan julkaisemista saatan usein rajata kuvaa ja muokata valoa ja
väriä jonkin verran kännykän kameran tai Instagramin kuvankäsittelyohjelmalla.
Kun kännykkä on aina mukana, kuvan voi julkaista tarvittaessa heti Instagramissa
valokuvan ottopaikalla.
Muutamat käyttäjät ovat keskittyneet tiettyyn aiheeseen esim.
taiteeseen liittyviin kuviin tai ulko-ovien kuvaamiseen. Itse en ole
rajannut pois mitään aiheita. Kuvaan sellaista, mikä minusta
vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aika paljon julkaisen ulkokuvia
luonnosta, mutta myös sisäkuvia.
Instagramiin liittyminen on helppoa. Kun nykyisin melkein kaikilla on
älykännykkä, jossa on kamera, kuvien ottaminen on helppoa. Ja
kuvat voi julkaista myös helposti Instagramissa. Instagramissa
julkaistun kuvan saa automaattisesti siirtymään myös Facebookiin
ja Twitteriin, jos on asetuksissa määritellyt niin. Kannattaa siis
kokeilla myös Instagramia.
Myös Enterillä on Instagram-tili. Instagram-palvelun logo löytyy Enterin verkkopalvelun etusivulta. Siirry siitä seuraamaan Enterin Instagram-tiliä, johon päivitetään kuvia yhdistyksen toiminnasta. Enterin suunnitelmisssa on myös Instagramiin liittyvä
tapahtuma ensi kevään aikana.
Onko lukijoilla käyttökokemuksia Instagramista?