sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tuokiokuvia Madeiralta

Madeira kutsui jälleen kerran. Joulukuun alussa 2012 tehty matka oli minulle 13. kerta. Vanhojen tuttujen paikkojen lisäksi löytyy aina uusia kohteita. Tällä kerralla minulle oli uutta kävely meren rantaa pitkin Funchalista Câmara de Lobosiin. Kävelypolku oli valmistunut loppuun saakka. Toinen minulle uusi mielenkiintoinen kohde oli Madeiran korkein huippu Pico Ruivo, jonne kävelin noin kolmen kilometrin matkan ylös ja saman matkan takaisin. Poikkeuksellista oli, että nyt en käynyt ollenkaan levadoilla.  Ehkä asiaan vaikutti jonkin verran se, että Madeiralla on todettu hyttyslaji, joka on levittänyt denguekuumetta.


Asuin vasemmanpuoleisen kuvan hotellissa. Viereisessä hotellissa (oikeanpuoleinen kuva) kävin saunassa ja porealtaassa lämmittelemässä ja uimassa ulkona olevassa altaassa.



Santa Catarinan puistossa joutsenet uiskentelevat lammessa. Siellä on paljon kauniita kukkia, kasveja ja vanhoja puita. Kolumbuksen patsaskin sieltä löytyy.



Matkustin bussilla ylös Monten vuoristokylään, joka sijaitsee 550 metrin korkeudella. Siellä on paljon kukkia luonnossa ja puutarhoissa sekä vanha kaunis kirkko. Pajukorireellä voi laskea alas Monten rinnettä jonkin matkaa. Myös köysiradalla pääsee alas Funchaliin (ja myös ylös). En kuitenkaan käyttänyt kumpaakaan välinettä. Sen sijaan kävelin alas jyrkkiä katuja ja seuraavina päivinä reiden lihakset olivat erityisen hellät.



Hotellini lähellä olevassa Quinta Magnolia-puistossa on runsaasti erilaisia kukkia. Joulutähti ja päivänkakkara kasvavat isoiksi puiksi. Kapean joenuoman reunaa pitkin voi juosta tai kävellä rehevän kasvillisuuden keskellä.




Nyt oli mahdollista kävellä Funchalista koko matkan 8 km Câmara de Lobosiin merenrantaa pitkin. Matkan varrella oli useita uimapaikkoja. Aikaisemmilla matkoillani se ei ole ollut mahdollista, sillä loppupäähän ei ollut rakennettu vielä kävelypolkua. Kerran aiksemmin olen kävellyt sinne kaulunkilevadaa pitkin. Takaisin tulin bussilla.



Nyt vihdoin päätin nousta Madeiran korkeimmalle huipulle. Kyltissä oli lukema 1861metriä. Muitakin korkeuslukemia esiintyy eri kirjoissa. Polku sinne oli loppujen lopuksi aika helppo kävellä, kun ei ollut jyrkkiä pudotuksia aivan jalkojen juuressa. Noin kolmen kilometrin matka ylös kesti kävellen tunnin verran. Kun lähdimme kävelemään, ei tuullut eikä pilviä näkynyt juuri ollenkaan. Tämä oli todella harvinaista. Mutta juuri kun pääsin huipulle, pilvet ilmestyivät sinne kuin tyhjästä ja peittivät näköalan alas.



Jouluvalot syttyivät Madeiralla tänä vuonna 2012 virallisesti joulukuun 8. päivä. Valaistusta oli vähennetty edelliseen vuoteen verrattuna 30 prosenttia säästösyistä. Ja sen kyllä huomasi. Joidenkin hotellien seinillä ei ollut jouluvaloja ollenkaan kuten aikaisempina vuosina.

Millaisia kokemuksia muilla on Madeirasta? Onko tuttu paikka ennestään?

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Etuhampaan tarina

Mitä erikoista etuhampaalla on kerrottavana? 1950- ja 1960-luvuilla kouluissa ei huolehdittu oppilaiden hampaista kuten tehdään nykyään. Vanhempani eivät olleet kovin varakkaita ja tämä esti minulta pääsyn hammaslääkäriin. 1970-luvun alussa, jolloin olin jo vakituisessa työsuhteessa, etuhampaassa todettiin mätää. Muistan elävästi, kun hammaslääkäri kokeili paljaalla sormellaan märkäpesäkettä ja haistoi sormenpäätään sekä lausahti sen jälkeen: Hyi! Hampaalle tehtiin juurihoito ja hammas oli taas kunnossa.

Kului useita vuosia eikä hammas ilmoitellut itsestään. Joskus 2000-luvun alussa hampaan sisäpuolen paikka uusittiin ja nyt käytettiin muovipaikkaa.

Vuonna 2010 kesällä olin vapaa-ajan talollani Jämijärvellä. Valmistauduin setäni hautajaisiin. Puraisin aamupalalla kovaa leipää. Silloin kuului kova naksahdus etuhampaastani. Pelästyin kovasti ja ihmettelin, mitä tapahtui. Hammas pysyi paikoillaan, mutta se oli katkennut kuitenkin juurestaan.

Menin vakituiselle hammaslääkärilleni. En tiennyt etukäteen, että siellä oli hammaslääkärin ja apulaisen lisäksi opetusharjoittelija ja hänen ohjaajansa. Kun ilmoitin hammaslääkärille, mikä oli tilanne, hän veti kevyesti hampaan irti. Tilalle hän liimasi uuden hampaan. En tänä päivänäkään tiedä, mistä hän sai uuden hampaan ja kuinka se sopi minulle. Oletin, että se ei ollut minun oma hampaani vaan tekohammas.

Tämä liimattu hammas pysyi paikoillaan vähän yli vuoden. Sen jälkeen se alkoi heilua ja menin uudelleen hammaslääkärille. Hammas liimattiin uudelleen paikalleen. Nyt se pysyi paikoillaan noin puoli vuotta. Maaliskuun lopulla tänä vuonna piti mennä taas uudelleen hammaslääkärille. Hampaan juuret olivat haljenneet eikä hammasta pystynyt enää kiinnittämään liimaamalla. Sen sijaan tilalle kiinnitettiin väliaikainen tekohammas, jolla ei pystynyt puremaan ollenkaan.

Hammaslääkäri suositteli implanttia. En kuitenkaan heti innostunut asiasta, kun hinta on melkoinen. Sain kuulla sattumalta, että kuitusiltaa voisi käyttää puuttuvan hampaan korvaamiseen ja hintakin olisi vain murto-osa implantista. Kävin ensiksi Helsingissä uudella hammaslääkärillä, joka tarkisti tilanteen. Hän ei kuitenkaan suosittanut kuitusiltaa. Tilasin siitä huolimatta ajan venäläiseltä hammaslääkäriltä, joka oli erikoistunut kuitusiltahoitoon. Minua alkoi kuitenkin epäillyttämään ja peruin ajan.

Minulla alkoi olla vähän kiire, kun hampaan juuret aiheuttivat märkimistä väliaikaisen hampaan alla. Huomasin ilmoituksen Hesarista, jossa Oral ilmoitteli ilmaisesta hampaiden tarkastuksesta implanttihoitoa varten. Varasin ajan ja pääsin vastaanotolle huhtikuun puolivälissä. Hampaat kuvattiin jälleen kerran. Varasin ajan hampaan juuren poistoa varten. Hammaskirurgille sain ajan vasta toukokuun loppupuolelta. Ensimmäisellä kerralla ei tehty muuta kuin taas kuvatiin hammas. Vasta kesäkuun 18. päivä tehtiin leikkaus ja titaaniruuvi asennettiin paikoilleen.

Elokuun alussa oli tarkastus, jossa todettiin, että kaikki oli kunnossa ja luutuminen oli tapahtunut odotetusti. Lokakuun puolivälissä oli taas välitarkistus. Marraskuun alkupuolella otettiin "valuvedos" kruunua varten. Kruunu valmistui ja se asennettiin paikoilleen, mutta se oli liian lyhyt. Sitä pidennettiin hieman ja 21.11.2012 kruunu asennettiin paikoilleen. Se oli kuitenkin liian leveä. Viereiset hampaat kipeytyivät niin, että en pystynyt puremaan niillä mitään. Onneksi pääsin heti seuraavana aamuna hammaslääkärille, joka hioi hammasta hieman kapeammaksi. Nyt tilanne näytti hyvältä.

Viimeinen tarkastus oli tänään joulukuussa 2012. Ruuvin reikä peitettiin muovipaikalla. Samalla sain viimeisen laskun ainakin toistaiseksi. Kuluja kertyi maaliskuun lopulta lähtien yhteensä 3115 euroa. Tuntuu aika suurelta summalta. Millaisia kokemuksia muilla on implanttihoidoista? Onko maksanut yhtä paljon?