perjantai 10. lokakuuta 2014

Rooman ja Sorrenton muistoja

Tein syyskuun alussa matkan Italiaan. Lento tapahtui Rooman Fiumincinon lentokentälle.

Saapuminen Roomaan
Roomassa olin yhden yön rautatieasema Terminin lähellä olevassa hotellissa. Sieltä matka jatkui seuraavana aamulla junalla Napoliin ja edelleen paikallisjunalla Sorrentoon.


Sorrenton uimarantoja

Sorrento pimeään aikaan

Kuutamouintiakin harrastin Sorrentossa

Sorrennosta tein matkoja meren rannikolla oleviin kyliin: Positano, Amalfi ja Ravello.

Positano on pieni kylä Amalfin rannikolla Italiassa
Näkymä Villa Rufolosta merelle Ravellossa
Amalfissa tapahtui vain bussin vaihto
Kun Vesuvius ja Pompeiji olivat melko lähellä Sorrentoa, näissä paikoissa piti myös käydä.

Vesuviuksen sumuinen kraateri

Pompeijissa oli paljon nähtävää

Palasin Rooman kolmen Sorrentossa viettämäni päivän jälkeen. Siellä ehti vielä tutustumaan osittain tuttuihin paikkoihin. Uutta minulle oli Tasteveren kaupunginosa. Siellä en ollut käynyt aikaisemmin.

Roomaa iltahämärässä kukkulalta kuvattuna

Rooman vanhin silta taustalla Trasteveressä
Minä olin nyt toisen kera Roomassa. Ovatko lukijat tutustuneet ikuiseen kaupunkiin?

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uusi isompi iPhone 6 Plus

Minulla on ollut jo noin 4 vuotta iPhone 4-kännykkä. Siinä on vain 3,5 tuuman näyttö. Se on aivan liian pieni nykyaikana ja onnettoman hidas. Harkitsin aikanaan iPhone 5:n ostoa ja tein jo siitä varauksenkin, mutta lopulta peruutin sen, koska mielestäni 4 tuumankin näyttö on vielä liian pieni tarpeisiini.

Tämän vuoden alkupuolella liikkui jo huhuja, että seuraavan iPhonen näyttö on jo huomattavasti suurempi. Näytön kooksi ennustettiin 4,7 ja 5,5 tuumaa ja tällaiset kännykät Apple sitten julkisti syyskuun alkupuolella. Päätin, että jomman kumman ostan. 4,7 tuuman näyttö on mielestäni vielä liian pieni, joten päädyin ostamaan suurempinäyttöisen iPhone 6 Plussan.

iPhone 6 Plus

Ainoa huono puoli on kännykän liian suuret reunukset ja painoakin on mielestäni liikaa. LG on onnistunut toteuttamaan samankokoisella 5,5 tuuman näytöllä varustetun G3-kännykkänsä huomattavasti pienemmillä ulkomitoilla ja painoakin on melkein 20 grammaa vähemmän. Kuljetan kännykkää etutaskussa ja tämän takia se saisi olla hieman pienempi kooltaan.

Ennakkotilauksen sai tehtyä Suomessa 19.9.2014 alkaen. Tein tilauksen aamulla DNA:lta netin kautta. Varauksen piti olla mahdollista heti yöllä klo 00.01, mutta jotain ongelmia DNA:lla oli, kun tilausta ei voinut tehdä. Muutaman päivän kuluttua tuli ilmoitus, että kännykkä oli lähetetty postiin asiakkaalle kuljettamista varten. Virallinen myynnin aloituspäivä oli 26.9.2014 ja heti samana päivänä sain kännykän postista. Kun sain kännykän, papereihin oli merkitty hinnaksi 0 euroa. Ihmettelin tätä kovasti. Luulin jo, että saan kännykän ilmaiseksi. Mutta juuri nyt kun kirjoitan tätä blogia, DNA:lta tuli sähköpostilla tieto oikean suuruisesta laskusta, joka on maksettava parin viikon aikana.

Tähän mennessä en ole ehtinyt vielä tutustumaan kaikkiin minulle uusiin toimintoihin. Esimerkiksi sormenjälkitunnistusta (Touch ID) en ole vielä käyttänyt. Terveys-sovellukseen olen tutustunut vain pintapuolisesti. Ohjekirjaakin pitää tutkia vielä tarkemmin. Yritin siirtää kuvia kännykästä Windowsin resurssienhallinnan kautta, mutta se ei enää onnistunutkaan. Ilmeisesti Apple haluaa, että kuvat talletetaan sen omaan pilvipalveluun. Saa ne siirrettyä kännykästä kyllä muullakin tavalla esimerkiksi lähettämällä omaan sähköpostiin.

Kameralla olen ottanut muutaman kuvan. Pimeässäkin saa melko hyviä kuvia. Taustalla pitää kyllä olla jonkin verran valoa, kuten tässä esimerkkikuvassa. Aivan pimeässä kuvista tulee rakeisia.

Pitkänsillanranta pimeänä iltana
Tilasin verkkokaupsta kännykkää varten nahkakotelon. Tilaushetkellä netissä oli tieto, että tuotetta on varastossa. Mutta jo seuraavana päivänä tuotteen kohdalla oli ilmoitus, että tätä tuotetta saa vasta kuukauden kuluttua. Saa nähdä, onnistuuko sittenkään. Nyt kuljetan liukasta kännykkää liukkaassa kangassuojapussissa. Ei kovin hyvä yhdistelmä.

Onko lukijoilla jo kokemuksia uusista iPhone-kännyköistä iPhone 6 ja iPhone 6 Plus? Harkitsetteko jomman kumman ostoa?