maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pyöräillen Tukholmassa

Olen käynyt Tukholmassa monta kertaa, tätä ennen maaliskuun lopulla. Nyt olin siellä tuttavani kanssa ja meillä oli omat pyörät mukana. En ole ennen kuljettanut omaa polkupyörää isossa laivassa. Siksi vähän jännitti, kun joutui pyörän kanssa isojen rekkojen ja muiden autojen sekaan laivan uumeniin.

Pyöräillen Tukholmaa näki laajemmin eri paikoista kuin esimerkiksi bussilla. Pyöräilykilometrejä kertyi vähän yli 20. Sääennustus lupasi sadetta pyöräilypäiväksi, mutta onneksi tuli vain pieni sadakuuro, joka kesti muutaman minuutin. Sen jälkeen taas aurinko paistoi.

Matkan aikana tuli mieleen, että seuraavan Tallinnan matkankin voisi tehdä siten, että ottaa oman polkupyörän mukaan. Näin kaupunkiin pääsisi tutustumaan paremmin.



Lähtö tapahtui Katajanokalta. Viking Linen henkilökunta oli ystävällistä ja ohjasi meidät polkupyörineen laivaan jonottamatta.




Tukholman keskustassa oli mukava pyöräillä, kun siellä oli hyvin merkityt polkupyöräreitit.




Tuttavani olisi halunnut ostaa tämän talon. Ainoa edelletys oli, että hän voittaisi rahat lotossa.




Melkein Tukholman keskustassa oli karjaa laitumella veden äärellä.





Kaunista kaarisiltaa pitkin pääsimme kanavan toiselle puolelle.




Pyörämatkalla piti välillä haukata omenaa taukopaikalla meren rannalla.





Kaknäsin tornista oli hyvät näköalat Tukholman ympäristöön.




Meren rannalla vietettiin Kajakki-päiviä. Nähtävänä ja kokeiltavana oli useita kajakkeja.




Paluumatkalla Tukholman satamassa jouduimme saksalaisten ja venäläisten "Helvetin enkeleiden" joukkoon.

Pari kuvaa on otettu pokkarilla ja muut Lumia 920-kännykällä.

Onko lukijoilla kokemuksia pyörämatkoista ulkomailla?

1 kommentti: