perjantai 25. lokakuuta 2013

Laitteiden ja ohjelmien päivitysviikko

Tällä viikolla tapahtui monenlaista. Tuli houkutteleva tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Nokia ja Apple julkistivat uusia laitteita ja ohjelmistoja. Seurattavaa siis riitti.

Rajala Pro Shop ilmoitteli viime viikon launtain Hesarissa, että se tarjoaa sadalle ensimmäiselle Nokia Lumia 1020-kännykän 200 euron alennuksella, jos antaa vaihdossa toimivan Windows Phone-, Android- tai iPhone-kännykän perusvarusteineen. Tarjous oli voimassa Postitalossa 2 päivää tai niin kauan kuin tarjouserää riitti.

Tulin lauantaina iltapäivällä Jämijärveltä enkä ehtinyt lukemaan lauantain Hesaria kuin vasta sunnuntaina. Harmittelin, kun en ollut lukenut digilehteäni lauantaina. Ajattelin, että maanantaina tuskin enää tarjoustuotetta löytyy. Minulla oli sopiva Android-kännykkä ZTE Blade annettavaksi vaihtoon. Lähdin kuitenkin maanantaiaamuna katsomaan, olisiko Lumia 1020-kännykkää saatavissa vielä tarjouksena. Paikalla oli lisäkseni vain kaksi miesasiakasta, joista toinen osti juuri tarjouskännykän ja toinen kysyi jotakin neuvoa jo aikaisemmin ostamastaan kännykästä. Kaikkia värejäkin oli vielä tarjolla. Niinpä tein kaupat.

Nokia Lumia 1020

Siirsin tiedot Lumia 920-kännykästäni uuteen Lumia 1020-kännykkääni SkyDriveen talletetusta varmuuskopiosta. Siirto sujui melko hyvin. Muutama ei-tärkeä ohjelma ei jostain syystä suostunut asentumaan uuteen kännykkääni. Tarkoitukseni on antaa Lumia 920-kännykkä pojalleni. Siksi ajttelin palauttaa sen oletusasetuksille. Nyt tulikin ongelmia. Ohjelmabugin takia palautus ei onnistunut. Ruudulla pyöri vain kaksi ratasta useiden tuntien ajan. Mitkään tuntemani keinot eivät auttaneet. Lopulta ei auttanut muu kuin viedä laite huoltoon. Toimitusajaksi ilmoitettiin 5 työpäivää.

Tiistaiaaamuna 22.10.2013 katselin suoraa lähetystä , jossa Nokia julkisti uusia kännyköitä ja uuden Windows RT-tabletin. Mitään varsinaista uutta näissä julkistuksissa ei ollut, koska tiedot olivat vuotaneet jo nettiin. Halvemman Lumia 1320-kännykän nimeä en ollut vielä kuullut, mutta kuva oli jo vuotanut nettiin. Koska nämä julkistukset olivat jo tiedossani, siksi ostin Lumia 1020-kännykän edellisenä päivänä tarjouksesta hyvän kameran takia.

OS X Mavericks

Illalla 22.10.2013 Apple julkisti sitten uuden iPad Airin ja Retina-näyttöisen iPad minin. Seurasin suoraa lähetystä Apple TV:n kautta omasta televisiostani. Koska minulla on 4. sukupolven iPad, en nyt kaipaa näitä uusia laitteita. Mac-tietokoneisiin Apple julkaisi uuden käyttöjärjestelmäversion OS X Mavericks. Aikaisemmasta poiketen tämä on nyt ilmainen. Se tuli ladattattavaksi myöhään yöllä ja niinpä asensin sen välittömästi. Ladattava tiedosto oli yli 5 gigatavua. Asennus sujui ongelmitta, mutta kesti pari tuntia. Niinpä nukkumaan pääsin vasta vähän yli kaksi yöllä.

iOS-käyttöjärjestelmään Apple julkisti myös uuden version 7.03. Se tuli ladattavaksi myös myöhään yöllä. En kuitenkaan jaksanut asentaa sitä enää yöllä. Mutta seuraavana aamuna päivitin 4. sukupolven  iPadini ja iPhone 4-kännykkäni. Ladattava tiedosto oli vain 50-60 megaa, joten lataus oli melko nopea. Asennus vei sitten enemmän aikaa.

Mitä mieltä olette Nokian ja Applen julkistuksista? Menevätkö Nokian Lumia-puhletit ja Windows RT-tabletti kaupaksi? Entä Applen uudet iPadit?

1 kommentti:

  1. Tuon Lumia 1020:n kyllä haluaisin - sen valovoimaisen kameran takia - mutta muuten en usko Lumian nousuun enkä Nokian tablettien menestykseen. Applelle riittää kysyntää.
    Nörttineiti

    VastaaPoista