perjantai 10. lokakuuta 2014

Rooman ja Sorrenton muistoja

Tein syyskuun alussa matkan Italiaan. Lento tapahtui Rooman Fiumincinon lentokentälle.

Saapuminen Roomaan
Roomassa olin yhden yön rautatieasema Terminin lähellä olevassa hotellissa. Sieltä matka jatkui seuraavana aamulla junalla Napoliin ja edelleen paikallisjunalla Sorrentoon.


Sorrenton uimarantoja

Sorrento pimeään aikaan

Kuutamouintiakin harrastin Sorrentossa

Sorrennosta tein matkoja meren rannikolla oleviin kyliin: Positano, Amalfi ja Ravello.

Positano on pieni kylä Amalfin rannikolla Italiassa
Näkymä Villa Rufolosta merelle Ravellossa
Amalfissa tapahtui vain bussin vaihto
Kun Vesuvius ja Pompeiji olivat melko lähellä Sorrentoa, näissä paikoissa piti myös käydä.

Vesuviuksen sumuinen kraateri

Pompeijissa oli paljon nähtävää

Palasin Rooman kolmen Sorrentossa viettämäni päivän jälkeen. Siellä ehti vielä tutustumaan osittain tuttuihin paikkoihin. Uutta minulle oli Tasteveren kaupunginosa. Siellä en ollut käynyt aikaisemmin.

Roomaa iltahämärässä kukkulalta kuvattuna

Rooman vanhin silta taustalla Trasteveressä
Minä olin nyt toisen kera Roomassa. Ovatko lukijat tutustuneet ikuiseen kaupunkiin?

1 kommentti:

  1. Hieno reissu varmastikin! Minä en ole koskaan ollut - vielä - Roomassa, vaikka eri puolilla Italiaa montakin kiertaa. Riitta.

    VastaaPoista