tiistai 19. huhtikuuta 2016

Uusin Android-kännykkäni

Luovuin muutama vuosi sitten 7 tuuman Google Nexus-tabletistani ja ostin tilalle 6,3 tuuman  Samsung Galaxy Mega 6.3-puhletin. Tiesin kyllä etukäteen, että se ei sovellu minulle jokapäiväiseen käyttöön. Se on liian iso taskussa kuljetettavaksi. Lisäksi siinä on vain 8 Gt keskusmuistia, joka on aivan liian vähän omiin tarpeisiini. Siihen saa kyllä muistikortin, mutta kaikkia ohjelmia ei pysty lataamaan muistikortille. Siinä on tällä hetkellä Androidin käyttöjärjestelmäversio 4.4.2 ja uudempaa ei ole saatavissa. Siksi tämä kännykkä on ollut minulla lähinnä sitä varten, että olen voinut tutustua Android-maailmaan.

Vuoden 2014 syyskuussa ostin iPhone 6 Plus-kännykän, jota olen käyttänyt siitä saakka pääasiallisena kännykkänäni. Viime aikoina siinä on ollut isoja ongelmia. Se sammuu kylmässä ja jopa muutaman plus-asteen lämpötilassa, jos ottaa esim. sen kameralla kuvia ulkona. Lisäksi sarjakuvaus menee päälle satunnaisesti. Tällöin kuvia tulee useita kymmeniä. Kerran tuli 135 kuvaa, kun en meinannut saada pysäytettyä kameraa.

Nykyisin uudet Android-lippulaivakännykätkin ovat tosi kalliita. LG on julkistanut uuden LG G5-kännykän ja se on tulossa myyntiin lähiaikoina hieman viivästyneenä. Tästä johtuen edellisen mallin LG G4 hinta on pudonnut huomattavasti. Stockmannin hullujen päivien aikaan Expert tarjosi sitä vielä normaalia halvemmalla.

LG G4 pakkauksesta otettuna
LG G4:ssa on erittäin hyvä kamera ja sellaisia ominaisuuksia, joitka ovat minulle tärkeitä. Tosin esim. Samsungin uusissa malleissa on vieläkin parempi kamera. Kun LG G4:n hinta oli puolet uuden mallin hinnasta, päätin ostaa tämän kännykän, jotta pystyn kuvaamaan myös ulkona pakkasella ilman ongelmia. Ainakin toivon niin. En ole päässyt vielä kokeilemaan.

LG G4 alkunäyttö
Suosittelin tätä kännykkää myös tyttärelleni ja hän osti samanlaisen siitä syystä, että Lumia 1020 ei riittänyt enää hänen tarpeisiinsa.

En ole ehtinyt vielä ottamaan kuin muutaman kuvan, mutta aika hyviä kuvia saa pimeässäkin.

LG G4:lla otettu yökuva
LG G4:lla pystyy kuvaaman myös 4K-videoita. Otin kokeeksi yhden 4K-videon, mutta kun katsoin sitä kännykällä, se oli sovitettu 2K-kokoon eli samaksi kuin näytön resoluutio on. En tiedä, mistä syystä.

Maillaisia kokemuksia lukijoilla on LG:n lippulaivakännyköistä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti