Kunn(a/o)llista sairaanhoitoa?

Sain lievän flunssan. Muutama päivä myöhemmin tilanne paheni ja yskä muuttui erittäin pahaksi. Viikon kuluttua flunssan alkamisesta katsoin parhaaksi soittaa heti aamulla Kallion terveysasemalle. Vajaan neljän tunnin kuluttua soitostani sain ajan lääkärin vastaanotolle toisin kuin viime keväänä ja syksynä, jolloin en onnistunut saamaan aikaa ollenkaan. Minulla todettiin keuhkokuume ja sain passituksen Haartmanin sairaalaan. Menin sinne suoraan tuttavani kanssa taksilla käymättä välillä kotona.

Sain höyryhengitystä tukkoisutta helpottamaan

Sitten alkoi byrokratia jylläämään. Otin jonotusnumeron. Poliklinikalla vastaanottovirkailijat olivat lounaalla ja odotus jatkui. He tulivat vihdoin paikalle, mutta ei heillä ollut mitään kiirettä kutsua jonottajia luukulle. Sain lopulta ilmoittauduttua ja melko pian pääsin röntgeniin. Sitten jatkui jonotus lääkärille tavallisella tuolilla istuen. Asiakkaita ei ollut kovin montaa, mutta juuri mitään ei tapahtunut. Noin neljän tunnin kuluttua pääsin sisään huoneeeseen, jossa otettiin EKG ja mitattiin kuume. Mittari näytti 39 astetta kuumetta. Tämän jälkeen pääsin istumaan jonkinlaiseen lepotuoliin viereiseen huoneeseen. Ei ollut kovin mukava odotella kuumeisena, mutta muutakaan mahdollisuutta ei ollut.

Pääsin lääkärin puheille. Muutaman tunnin odotuksen jälkeen sain tiedon, että minut siirretään osastolle. Puin sairaalavaatteet ylleni ja taas odotus jatkui. Alkoi nestemäisten aineiden tiputus elimistööni.

Tiputuksessa ja happea saamassa

Noin 7 tunnin odotuksen jälkeen pääsin sitten osastolle. Ihan käsittämätöntä tämä tuntikausien odottelu kuumeisena. Olin aluksi yksin, mutta muutaman kymmenen minuutin kuluttua huoneeseen tuotiin täysin liikuntakyvytön 83-vuotias mieshenkilö. Sain vihdoin syötävääkin, kun minulle tuotiin iltapala. Olin täysin poikki, mutta nukkumisesta ei oikein tullut mitään kovan yskän takia.

Herättyäni aamulla olin jo paremmassa kunnossa. Kuumekin oli melkein laskenut. Iltapäivällä huonekaverini pääsi avustettuna pois sängystään. Liikkuminen rollaattorin avulla onnistui juuri ja juuri. Mutta sänkyyn takaisin pääsy ei onnistunut yksin. Hän oli täysin avuton sängyssä. Hän ei päässyt omin voimin kääntymään eikä pois sängystä. Hälytysnapin painaminenkaan ei oikein onnistunut, kun hänellä oli huono näkö. Painoin hänen puolestaan nappia. Kun hoitajaa ei ilmestynyt tästä huolimatta, hän huusi kovaa, mutta ei sekään auttanut. Kun mitään ei tapahtunut, avustin hänet useasti pois sängystä rollaattorin luokse ja takaisin sänkyyn. Käytännössä minusta tuli hänen hoitajansa.

Huonekaverini puhui toisinaan ihan selväjärkisesti, mutta välillä hän oli niin sekaisin, että hän ei tiennyt, missä WC on, vaikka se oli samassa huoneessa. Samoin rollaattorin käyttö ei tahtonut onnistua millään. Hän ei ymmärtnyt, miten sitä ohjataan oikeaan suuntaan. Avustin häntä useasti kädestä pitäen.

Kännykkään hän osasi vastata itse. Mutta kun kännykkä oli pöydällä, jouduin ojentamaan sen hänelle, koska hän ei ulottunut ottamaan sitä, kun tuli soittoja tai hän itse halusi soittaa. Soittaessaan kännykällä tuli aika paljon vikasoittoja väärään numeroon.

Tällainen näkymä avautui huoneeni ikkunasta

Nestemäisen tiputuslääkkeen anto loptetettiin 2 päivän jälkeen ja sain tämän jälkeen antibiootin tabletteina. Minun piti päästä pois sairaalasta, mutta sitten heräsi epäilys, että minulla voisi olla keuhkoveritulppa. Niinpä jouduin odottamaan vielä yön yli ja seuraavana päivänä kävin jälleen tavallisessa röntgenissä ja varjoainekuvauksessa. Kun epäilykset osoittautuivat vääriksi, pääsin pois sairaalasta kolmen vuorokauden kuluttua saapumisestani.

Vielä tuli yksi ongelma. Kotiutumiseni jälkeisenä päivänä eli jouluaattona ihoni muuttui kauttaaltaan punaiseksi. Epäilykseni oli, että se johtui nauttimistani antibioottitableteista. Soitin osastolle, jossa olin ollut, mutta he eivät suostuneet tekemään enää mitään hyväkseni, kun olin kirjautunut sieltä ulos. Lääkärisiskoni avulla sain sitten erimerkkisiä tabletteja, joita olen nyt nauttinut. Jälkeenpäin tuli mieleeni, että mahdollinen punaisuuden aiheuttaja voisikin olla varjoaine, jota sain kuvauksen yhteydessä. Vai värjaytyikö ihoni punaiseksi joulun kunniaksi?

Minulla on sellainen tunne, että jos sote-uudistus saadaan läpi, meillä on asiat vielä paljon pahemmassa jamassa kuin nyt. Vai mitä mieltä lukijat ovat?