Vuonna 2015 otin noin 2500 valokuvaa. Kuvasin vain kännykälläni iPhone 6 Plus. Se on aina mukana ja valmiina kuvien ottamiseen. Varsinkin kylmällä säällä oli kuitenkin ongelmia, kun kännykkä pimeni yllättäen. Kun sitten kotona pistin kännykän lataukseen., varausta saattoi olla jäljellä 35-69 %. Aika outo ilmiö, johon en ole keksinyt selitystä.
Viime vuoden aikana ottamistani valokuvista olen poiminut muutamia katseltavaksi.
Leipomisharrastukseni jatkui myös vuonna 2015. Erityisesti kuivakakut ja piirakat olivat erikoisalaani.
|
Appelsiinikakku |
|
Ihana rahkapiirakka |
|
Mansikkakakku |
|
Englantilainen hedelmäkakku |
Keväisin Roihuvuoressa kukkivat kirsikkapuut. Kävin siellä viime vuoden keväällä ja otin muutamia kuvia, joista tässä pari esimerkkiä
Talvipuutarhassa kävin muutaman kerran viime vuoden aikana. Tässä muutamia kuvia sekä sisältä että ulkoa.
Alppipuistossa käyn usein eri vuodenaikoina. Siellä riittää katsottavaa aina. Alla muutama kuva sieltä.
Jämijärvellä käyn vapaa-ajan talollani. Siellä kuvailen myös kännykkäkamerallani.
|
Juhannuskokko |
|
Elokuun ilta |
|
Jämijärvi peilityynenä lokakuun lopulla |
Tässä alla muutama valokuva, joilla olen osallistunut valokuvauskilpailuihin. Stadilaista arkkitehtuuria-kuvalla voitin verkkolehti Slämyn valokuvauskilpailun sarjassa Urbaani Stadi.
|
Stadilaista arkkitehtuuria |
|
Keltainen meri |
|
Graniittilinna |
Kuljen usein Töölönlahden ohi ja kännykkäkamera on aina valmiina kuvaukseen. Tässä muutamia kuvia Töölönlahdelta.
Joulun aikaan on mukava kuvata, kun on värikästä valoloistoa. Tuomaan markkinat ovat joulun aikaan ja sieltä saa myös hyviä kuvia.
Käyttävätkö lukijat kännykkää usein valokuvaamiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti