tiistai 3. toukokuuta 2016

Apple Watch -älykellossa ongelmia

Ostin Apple Watch -älykellon viime vuoden lokakuussa. Kello on toiminut tähän saakka moitteetta. Siihen on tullut kaksi käyttöjärjestelmäpäivitystä ostoni jälkeen. Päivitykset ovat sujuneet ongelmitta. Akku kestää kevyttä käyttöä noin kaksi vuorokautta. Varminta on kuitenkin ladata akku joka päivä. Minä teen sen normaalisti joka yö. Joskus se on kuitenkin unohtunut, jolloin olen ladannut sen aamulla.



Eilen illalla kun olin menossa nukkumaan, huomasin yllättäen, että kello oli aivan mykkänä. Yritin liikutella sitä, mutta mitään ei tapahtunut, Lisäksi painelin sivupainiketta, josta älykello kytketään päälle tai pois. Ensiksi tuli mieleen, että olenko unohtanut ladata sen edellisenä yönä. Pistin älykellon lataukseen, mutta se ei herännyt eloon. Älykello oli aivan mykkä. Mietin jo, että se pitää viedä huoltoon Verkkokauppa.comiin, josta olin sen ostanut.

Menin nukkumaan ja jätin älykellon lataukseen varmuuden vuoksi. Ilmeisesti asia jäi vaivaamaan mieltäni. Heräsin nimittäin yöllä kolmen aikaan. Silloin mieleeni juolahti, että kai siinä on jonkinlainen resetointimahdollisuus kuten esim. kännyköissä ja muissa laitteissa. Nousin ylös ja katsoin varmuuden vuoksi netistä, löytyykö sieltä ohjeita resetointiin. Löytyihän niitä ohjeita.

Kun älykello ei toiminut millään tavalla, ohjelmallista resetointia ei voinut tehdä. Siksi täytyy olla mahdollisuus tehdä ns. laiteresetointi (eng. hard reset). Apple Watch -älykellossa on kaksi painiketta: kotipainike ja sivupainike. Kun näitä painaa yhtä aikaa noin 10 sekunnin ajan, pitäisi älykellon käynnistyä. Näin tapahtuikin. Ensiksi tuli näkyviin Applen logo. Kesti kyllä melko pitkän aikaa, ennen kuin mitään muuta tapahtui. Lopulta odotus kuitenkin palkittiin ja älykello käynnistyi.

Nyt huomasin, että latausta oli jäljellä vielä 50%, joten akku ei ollut todellakaan tyhjä. Toinen iloinen yllätys oli, että kaikki tiedot ja asetukset olivat tallella. En vieläkään tiedä, miksi älykello sammui yllättäen eikä palannut henkiin normaalilla tavalla.

Onko lukijoilla ollut ongelmia älykellon kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti