torstai 21. maaliskuuta 2013

Talvinen Helsinki houkuttelee liikkumaan

Nyt on jo kolmas perättäinen kunnon talvi. Vaikka tänään, kun tämä blogikirjoitus tulee julki, on jo maaliskuun 21. päivä, lunta on yhä riittävästi hiihtoa ajatellen. Ja muitakin talvisia harrastuksia voi yhä suorittaa luonnon helmassa ja jopa keskikaupungilla. Minä esimerkiski kävelin meren jäällä viime sunnuntaina kirkkaassa auringonpaisteessa. Aurinko ei vielä kovin paljon lämmittänyt, joten aika viimaista oli merellä.



Rautatientorilla on ollut luistinrata jo muutaman vuoden. Itse en ole kuitenkaan luistellut siellä ollenkaan. Sen sijaan olen luistellut Eläintarhan urheilukentällä. Toissa talvena rata oli koko talven suljettu kentän kunnostustöiden takia. Tänä talvena rata avattiin luistelulle tammikuussa. Minulla oli kuitenkin kiireitä enkä ehtinyt sinne luistelemaan alkutalvesta. Tarkoitus oli mennä luistelemaan maaliskuun alussa, mutta yllätys, yllätys rata oli jo silloin suljettu (katso kuva), vaikka pakkasia on riittänyt aina tähän päivään saakka.




Meren jäällä oli mukava kävellä aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Pitkänsillan alustakin oli jäässä niin,  että sen ali pystyi kulkemaan. Meren jäällä kulkiessa voi pysähtyä Tokoinrannassa ihailemaan sulassa vedessä uiskentelevia sorsia.




Laakson kentältä on mukava lähteä hiihtolenkille Keskuspuistoon. Kaunista Auroransiltaa pitkin on turvallista ylittää Nordensköldinkatu. Talvella sitä pitkin voi hiihtääkin.





Laaksosta voi hiihtää mukavasti Keskuspuistoa pitkin Pirkkolaan ja kiertää siellä vaikka vajaan 3 kilometrin ympyrälenkin. Jos haluaa jatkaa Paloheinään, sinnekin pääsee kätevästi Pirkkolasta. Paloheinässä on sitten useita mahdollisuuksia hiihtää eri pituisia lenkkejä.

Houkutteleeko sinua kaunis talvisää liikkumaan luonnossa?

1 kommentti:

  1. Hienoja kuvia! Stadi on Suomen monipuolisin liikuntapaikka talvella ja kesällä.
    Stadin friidu

    VastaaPoista