tiistai 13. elokuuta 2013

Jyllinjoen koskea tutkimassa

Vaikka asuin nuoruuteni Jyllinjoen tuntumassa, ei siihen juuri tullut muuten tutustuttua kuin kulkemalla sen kahden sillan yli polkupyörällä, mopolla, autolla jne. Jyllissä näki tällöin ison kosken kuohuja sillalta. Vasta kuluneena kesänä kävin melomassa Jyllinjoella, jolloin näin laajemmin joen ympäristöä.

Tuttavani on kiinnostunut erityisesti virtaavista puroista ja joista. Kartalta löytyi sellainen paikka kuin Kalliokoski, joka viittasi joessa olevaan koskeen. Kun serkkuni äiti oli asunut nuoruutensa kosken lähellä, pyysimme serkkuani ja hänen miestään oppaaksi tutustumisretkelle. Menimme heidän autollaan Kalliokosken talolle, josta oli lyhyt kävelymatka joelle. Saimme kuulla talon emännältä, että joen toisella puolella yhden mökin omistaa TV2:sta tuttu Silja Sillanpää.

Seuraavana päivänä tutkimme karttaa uudellen ja totesimme, että kosken kohdalle pääsee myös joen toiselta puolelta. Niinpä lähdimme polkupyörällä matkaan ja löysimme tien Kalliokoskelle. Otimme siellä vielä muutamia kuvia. Kun lähimme joelta takaisin, vastaamme tuli kukas muu kuin itse Silja Sillanpää lapsensa kanssa.

Oppaamme kulkivat edellä ja etsivät meille sopivan kulkureitin.


Tämä joenhaara on melkein kuiva kesäaikaan.


Kosken alkupää


Varsinainen koski



Oppaamme etsivät hyvää katselupaikkaa kalliolta.


Alueelta löytyi myös aivan valkoisia sieniä. Kuka tunnistaa?


Kanttarelleja kasvoi joen reunalla ja ne poimittiin mukaan.


Myrkyllistä sudenmarjaakin kasvoi siellä.


Koski seuraavana päivänä vastarannalta kuvattuna.

Oli mielenkiintoista tutustua Jyllinjoen uuteen kohteeseen. Kiitokset oppaillemme.

5 kommenttia:

  1. Noi ei kyllä ole suppilovahveroita vaan keltavahveroita eli kantarelleja 😊 t. Pirkko

    VastaaPoista
  2. Voisiko tuo valkoinen sieni olla valkokärpässieni?

    VastaaPoista
  3. Ajattelin, jotta olipa hyvä, ettet niitä kerännyt, koska saattaisi olla. Niitä on sekoitettu herkkusieniin ikävin seurauksin. T. Pirkko

    VastaaPoista
  4. Sammaleiset rantakalliot ja kuohuva koski - kyllä oli satumaisen ihanat maisemat!
    Tuttava

    VastaaPoista