maanantai 20. toukokuuta 2013

Pidennetty viikonloppu maalla

Lähdin viikolla 20 maalle vapaa-ajan talolleni jo torstaina, kun loppuviikolle ei ollut tiedossa sellaisia vapaaehtoistöitä, joka olisi vaatinut läsnäoloa Helsingissä. Etukäteen oli tiedossa vain mökkialueen talkoot ja Enterin some-päivitykset. Muitakin töitä ja tapahtumia tuli sitten lisää.

Vaikka ulkona oli jo melko lämmintä, niin sisällä oli edelleen kylmää. Siksi takka piti sytyttää. Pöytämikron päivitykset piti hoitaa heti alkajaisiksi. Illalla seurasin sitten Suomen ja Ruotsin välistä MM-jääkiekko-ottelua, jonka Suomi sitten hävisi.

Perjantaiaamuna luin ensiksi sähköisen Hesarin mikroltani. Tämän jälkeen hoitelin Enterin some-päivityksiä. Sitten piti imuroida kaikki huoneet. Joulukuusi odotti vielä talon takana. Pilkoin sen ja vein oksat maan täytteeksi. Muutakin pientä  puuhaa oli.

Metsänraivaustalkoot

Lauantaiaamuna luin ensimmäiseksi taas sähköisen Hesarin. Kymmeneltä alkoivat sitten mökkialueen talkoot. Järven yhteisrannalta oli vesi vienyt osan hiekasta. Sinne tuotiin traktorikuorma hiekkaa, jonka levitykseen osallistuin lapiomiehenä. Sen jälkeen alkoi alueen pienten  mäntyjen ja kuusien katkaisu moottorisahoilla. Tämä siksi, että mökeistä halutaan näkymä järvelle. Puut piti kerätä kasoihin ja osallistuin tähän keräykseen. Välillä kävimme kahvilla. Sen jälkeen alkoi taas metsän raivaus. Talkoiden päätteksi saimme paistettua makkaraa yhden mökin omistajan kodassa.

Iltapäivällä siskoni ja hänen miehensä kävivät kahvilla. Siskon mies toi mukanaan tunkin, jota tarvitsin auton renkaiden vaihtoon. Oma auton mukana tullut tunkki on jumiutunut, joten sitä ei enää pysty kunnolla käyttämään. Jätin renkaiden vaihdon sunnuntaiksi. Illalla katsoin televisiosta jääkiekkoa ja Euroviisut. Niinpä nukkumaan pääsin vasta vähän ennen kahta yöllä.

Ilmalaivaa katsomassa

Sunnuntaiaamun aloitin taas sähköisen Hesarin luvulla. Olin lukenut internetistä, että Jämillä on ilmalaiva tekemässä tutkimuksia. Niinpä lähdin katsomaan sitä. Kun saavuin perille, zeppeliini oli ilmassa melko kaukana, joten siitä oli vaikea saada kunnon kuvaa kännykkäkameralla. Kierreltyäni jonkin aikaa Jämin alueella ilmalaiva alkoi laskeutumaan. Se tapahtui niin nopeasti, että ennen kuin sain kamerani kuntoon, se oli jo melkein maassa. Lyhyen videon pätkän sain laskeutumisesta.

Ilmalaivan katselun jälkeen odotti vielä auton talvirenkaiden (kitka) vaihto kesärenkaisiin. Vaihto sujui helpommin hydraulisella kuin mekaanisella tunkilla. Tämän jälkeen piti vielä pestä auto. Talvirenkaat olivat melko likaiset, joten ne piti myös pestä ennen kuin vein ne varastoon säilytystä varten.



1 kommentti:

  1. Olipas ohjelman- ja työntäyteinen viikonloppu maaseudun rauhassa.
    Ahkeraliisa

    VastaaPoista