Maratonmuistelua

Olin 1980-luvulla töissä Oy Tietokonepalvelu Ab:ssä. Siellä töissä oleva vahtimestari oli kovasti kiinnostunut maratonjuoksusta. Hän kertoi maratonmatkoistaan mm. Ateenan maratonista, johon hän osallistui. Olin jo jonkin aikaa harrastanut vajaan 20 vuoden tauon jälkeen pitkien matkojen juoksua Keravalla innokkaan juoksuporukan Kunnon keravalaiset mukana. Lenkit olivat tavallisesti noin 15 kilometrin mittaisia ja välillä pitempiäkin. Lopulta minäkin päätin osallistua maratonille. Mietin sopivaa juoksua ja ilmoittauduin sitten Lahden maratonille vuonna 1988.

Valmistauduin maratonille juoksemalla Tuusulanjärven ympäri välillä yksin ja toisinaan juoksuporukassa. Matkaa juoksulenkille kertyi kaikkiaan noin 29 kilometriä. Olin melko hyvässä kunnossa ennen ensimmäistä maratonjuoksua. Lahdessa maraton juostiin 10,5 kilometrin lenkillä siten, että se kierretiin 4 kertaa. Joukossa oli myös puolimaratonin ja 10,5 kilometrin juoksijoita. Kaikki lähtivät matkaan yhtä aikaa. Tämä oli vähän hämäävää. Minäkin lähdin muiden mukana kärkijoukossa matkaan. Juoksu tuntui kulkevan hyvin ja puolimatkan aikani oli 1.23. Suurelle osalle porukasta matka oli jo ohi tässä vaiheessa, mutta minun piti jatkaa vielä.

Jos olisin jaksanut loppuun saakka tätä vauhtia, olisin alittanut 3 tuntia reippaasti. Mutta toisin kävi. Kolmas kierros meni vielä joten kuten, mutta neljännellä kierroksella jalat alkoivat jo painaa. Loivakin ylämäki tuntui jaloissa. Kaiken lisäksi sain vielä krampin jalkaani noin 41 kilometrin kohdalla ja jouduin pysähtymään hetkeksi. Lönkyttelin sitten lopun matkan maaliin. Aikani oli 3.09.23.

Seuraavana vuonna juoksin sitten kaksi maratonia. Osallistuin ensimmäisen kerran Helsinki City Marathonille 12.8.1989. Tavoitteeni oli parantaa aikaani, mutta ei se valitettavasti onnistunut. Reitti oli raskaampi kuin Lahdessa ja ilma oli hiostava, joten juoksu ei oikein kulkenut. Aikani oli 3.17.23.

Saapuminen Havaijille

Vuoden lopulla lähdin sitten 10 päivän  maratonmatkalle Honoluluun Havaijille kuten olen aikaisemmin kertonut. Juoksu tapahtui 10.12.1989. Lasse Viren oli paikan päällä oppaanamme, sillä hän oli tullut perheineen Havaijille jo aikaisemmin. Maratonia edeltävän päivän aamuna teimme 10 kilometrin juoksulenkin Lassen johdolla. Iltapäivällä alkoi sataa ja tuulla kovasti. Silloin järjestetiin rullatuolimaraton kovassa sateessa. Ei ollut varmaan hauskaa lykkiä rullatuolia märällä ja tuulisella säällä.

Honolulu Marathonin maalissa urakka suoritettuna

Seuraavana aamuna oli sitten meidän vuoro lähteä matkaan. Lasse Viren ei itse osallistunut maratonille, koska hän oli ollut hiljattain auto-onnettomuudessa. Sen sijaan hänen vaimonsa Päivi juoksi siellä maratonin. Lähtö tapahtui aamulla puoli kuuden aikaan, jolloin oli vielä pimeää. Tämä siksi, että iltapäivällä siellä oli tavallisesti hyvin kuumaa. Sää suosi meitä, sillä kova sade oli hellittänyt jo edellisenä iltana. Juoksu kulki ihmeen hyvin. En hikoillut juuri ollenkaan. Olin maalissa jo ennen klo 9:ää, jolloin ei ollut vielä kovin kuuma. Iltapäivällä aurinko sitten porotti jo kirkkaalta taivaalta ja silloinkin oli vielä maaliin tulijoita. Aikani oli 3.21.27.

Vuonna 1990 juoksin jälleen Helsinki City Marathonin. Kunto ei ollut enää sellainen, mitä aikaisempina vuosina. Nyt krampit alkoivat jo 35 kilometrin kohdalla. Loppu oli matelemista ja aika oli kaikista huonoin maratonurallani. Pääsin sentään alle 4 tunnin eli aikaa kului 3.54.26.

Helsinki City Marathonilla 11.8.1990

Sitten kuluikin muutama vuosi, ennen kuin juoksin seuraavan maratonin. En tarkkaan muista, miksi pidin välivuosia. Mutta vuonna 1994 lähdin jälleen matkaan. Tyttäreni Terhi, joka oli silloin 16-vuotias, osallistui myös samalle Helsinki City Marathonille. Lähdin matkaan huomattavasti nopeammin kuin hän ja olin häntä paljon edellä alkumatkasta. Mutta sitten alkoivat vaikeudet jo 28 kilometrin kohdalla. Jalkoja kramppasi ja jouduin pysähtymään moneen kertaan. Yksi avulias naishenkilö tarjoutui antamaan hieronta-apua, kun pysähdyin jälleen kerran. Viimeisen kerran oli vielä pakko pysähtyä noin 100 metriä ennen maalia krampin takia. Silloin Terhi pyyhälsi ohitseni kovaa vauhtia. Arvaa, harmittiko? Yritin lähteä perään, mutta en saavuttanut häntä enää. Niinpä hävisin hänelle muutaman sekunnin. Aikani oli tällä kerralla 3.53.14.

Tarkoitukseni oli juosta vielä New Yorkin maraton, mutta haaveeksi se jäi. Loukkasin talvella 1995 polveni, kun kaaduin työmatkalla liukkaalla kadulla. Polvea yritettiin tutkia, mutta ei löydetty mitään varsinaista vikaa. Kun siinä oli aina silloin tällöin särkyä, todettiin vasta parin vuoden päästä, että kierukka oli vaurioitunut ja se vaati leikkauksen. Siksi en voinut juosta sen jälkeen enää maratoneja.