Muistelua kaukomatkoiltani

Ensimmäinen kaukomatkani suuntautui Thaimaahan vuonna 1976. Olin varannut viikon Rooman matkan kihlattuni kanssa, mutta yllättäen Finnair ilmoitti, että matka peruuntuu teknisten ongelmien takia. Saimme rahat takaisin. Piti ruveta kiireesti suunnittelemaan uutta matkaa. Päädyimme lopulta siihen, että lähdemme Thaimaahan kahden viikon matkalle, vaikka hinta oli kolme kertaa kalliimpi. Olimme sopineet jo tulevan hääpäivämme. Päätimme, että tämä on häämatkamme, vaikka teimmekin sen etukäteen.

Ensimmäisen viikon vietimme Bangkokissa ja toisen Pattayalla. Täytin siellä ollessani 30 vuotta. Olimme sinä päivänä ravintolassa nauttimassa Irish coffee-drinkkiä liekkien kera. Kun ravintolan henkilökunta sai tietää, että oli syntymäpäiväni, saimme drinkit ilmaiseksi. Lisäksi orkesteri soitti onnittelulaulun Happy birthday to you sekä Guantanameran.

Elokuatähtien kädenjälkiä ihailemassa Los Angelesissa

Seuraavan kaukomatkan tein vasta vuonna 1989. Kohteena oli Honolulu Havaijilla. Tämä oli ns. maratonmatka. Sinne lähti joukko suomalaisia maratoonareita ja heidän puolisoitaan. Perillä oli myös Lasse Virén, joka toimi siellä oppaanamme. Hän oli matkustanut perheineen sinne jo ennen meitä. Maratonia edeltävän päivän aamuna teimme 10 kilometrin lenkin Lassen johdolla. Juoksin Honolulussa toisen maratonini. Paluumatkalla olimme yhden päivän Los Angelesissa, jossa tutustuimme kaupungin eri kohteisiin mm. olympiastadioniin, suureen ulkoilmateatteriin sekä keskikaupungin kalliisiin liikkeisiin. Paluumatkalla oli mukana myös keihäsvalmentaja Leo Pusa.

50-vuotispäivääni lähdin viettämään Dominikaaniseen tasavaltaan. Menomatkalla teimme välilaskun Kuubaan, jonne jäi osa matkustajista. Hotellimme oli kauniilla paikalla, mutta aivan lähistöllä oli varsinainen slummialue, jossa tiet olivat kuraisia. Slummialueen reunalla oli myös posti, joka oli ränsistyneessä talossa. Ostimme sieltä postimerkit kortteihimme, joiden oli tarkoitus mennä Suomeen tuttavillemme. Ne eivät kuitenkaan koskaan tulleet perille. Epäilyksemme oli, että postivirkailija pisti antamamme rahat omaan taskuunsa ja jätti kortit lähettämättä. Teimme myös bussimatkan tasavallan pääkaupunkiin Santo Domingoon.

Postitalo Puerto Platassa Dominikaanisessa tasavallassa

Vuoden 1999 lopulla kävin kahden viikon matkalla vaimoni kanssa Floridassa. Lensimme Miamiin, josta jatkoimme matkaa taksilla Delray Beachiin. Ensimmäisen viikon vietimme täällä. Vuokrasimme auton viikoksi vuokraamosta, jonka omisti suomalainen henkilö. Hänellä oli sillä hetkellä vuokralla kaksi autoa, joista toinen oli iso automaattivaihteinen auto ja toinen pienempi Dodge Neon henkilöauto, jossa oli käsivaihteisto. Hän sanoi, että pian tänne on tulossa Markku Aro, joka on varannut yhden auton. Odottelimme niin kauan, kun hän saapui. Jännitin, että kumman hän valitsee. Onnekseni hän valitsi tuon automaatin. Olin tyytyväinen hänen valintaansa, sillä en silloin ollut ajanut automaattivaihteisella autolla ollenkaan. Viime vuodet olen ajanut vain automaattivaihteisella autolla.

Toiseksi viikoksi siirryimme Boca Ratoniin ja asuimme siellä kylpylähotellissa. Mieleeni jäi, että siellä ei jalankulkijoille ollut juuri minkäänlaisia kulkureittejä. Läheiseen kauppaankin pääsi kätevämmin autolla. Tuntui hassulta ajaa niin lyhyt matka. Kerran eksyimme kauppaan, joka osoittatui tukkukaupaksi. Ihmettelimme, kun kaikki pakkaukset olivat hyvin suuria. Kun tulimme kassalle, meiltä kysyttiin korttia, joka olisi oikeuttanut ostamaan sieltä. Selitimme, että meillä ei sellaista ollut. Saimme kuitenkin ruokaostokset tehtyä.
Kävimme myös järjstetyllä matkalla Evergladesin suoalueella, jossa näimme alligaattoreita.

Käärmettä kesyttämässä Floridassa

Vuokraamallamme autolla kävimme mm. Lantanassa Suomi Talossa ja Lake Worthissa. Lake Worthissa pistäydyimme mm. suuressa pyöreän muotoisessa ostoskeskuksessa. Ulkona oli valtavat määrät parkkipaikkoja, jonne jätimme automme. Parkkipaikalla varoiteltiin, että pistäkää muistiin, minne olette autonne jättäneet. Tämä oli todella tarpeen. Kun kiertelimme ostoskeskuksessa aikamme, oli todella vaikea muistaa, mistä ovesta meidän piti mennä ulos, jotta läytäismme automme. Kyllä tämä lopulta onnistui ja pääsimme matkaan.