lauantai 22. syyskuuta 2012

Perinteiset näppäimistökännykkäni

Ostin ensimmäisen kännykkäni vasta vuonna 1995. Se oli Ericsson GH 337. Hinta oli tasan 5000 markkaa. Ericsson oli siihen aikaan tunnettu merkki Nokian ohella. Ainoa huono puoli tuossa puhelimessa oli lyhyt akun kestoaika. Sitä sai latailla yhtenään. Vanhimmalla veljelläni oli ollut jo monta NMT-kännykkää ennen minua. Jostain syystä en ollut kiinnostunut vielä silloin käännyköistä. Mutta tämän ostoksen jälkeen mieleni muuttui. Tähän mennessä minulla on ollut vajaat 20 kännykkää. Kun 1990-luvulla osti uuden kännykän, vanhasta sai vielä hyvän hinnan vaihdossa. Siksi minulla ei ole enää näitä vanhimpia kännyköitä tallessa.
Nokia 9110 kommunikaattori

Vuoden 1999 alussa ostin itselleni Nokian 9110 kommunikaattorin. Se oli edistyksellinen tuote siihen aikaan. Mutta oli sillä hintaakin. Maksoin siitä 6100 markkaa. Sain hinnasta 100 markkaa alennusta Stockmannilta. Kuittikin on vielä tallella. Tämä on kallein ostamani kännykkä.

Vuoden 1999 lopulla tein 2 viikon matkan Floridaan. Kommunikaattorilla ei tehnyt siellä mitään, koska se oli 2-taajuuspuhelin. Motorola julkisti 3-taajuuspuhelimen kesällä 1999. Ostin tämän kännykän lähinnä matkaa varten. Oli sille käyttöäkin siellä. Saavuin myöhään yöllä vaimoni kanssa taksilla hotelliini. Hotellissa ei ollut yöpäivystystä paikan päällä. Olin saanut kuitenkin etukäteen puhelinnumeron, johon sai soittaa. Soitin numeroon ja lopulta paikalle ilmestyi henkilö, joka antoi meille huoneen avaimet ja niin pääsimme sisään. Käytin kännykkää myös modeemina ja lähetin muutaman valokuvan läppärillä Suomeen työkaverilleni. Yhteys oli melko hidas, mutta lähetys onnistui kuitenkin.

Seuraava merkittävä kännykkähankintani oli Nokian ensimmäinen kamerakännykkä 7650. Ostin sen vuonna 2002. Kuvan laatu oli VGA-tasoa. Pystyin kuvaamaan sillä myös videota. Nokialla ei ollut siihen video-ohjelmaa, mutta sain sellaisen ilmaiseksi Saksasta. Kuvan laatu oli melko huono ja ääntä siihen ei saanut ollenkaan. Seuraavassa näyte Nokia 7650-kännykällä kuvaamastani videosta. Tämä video on herättänyt hilpeyttä kavereideni keskuudessa. Videon nimi on Travolta.




Seuraava hankintani oli Nokia 6600. Ostin sen vuoden 2003 lopulla. Siinä oli uutuutena mm. muistikorttipaikka. Kamera oli edelleen VGA-tasoinen.

N70 oli ensimmäinen 3G-puhelimeni, jonka hankin vuonna 2005. 3G:lle minulla ei kuitenkaan ollut paljon käyttöä. Kamera ( 2 megapikseliä) oli jo parempi kuin edellisissä kännyköissäni. Lisäksi edessä oli VGA-tasoinen kamera videopuheluita varten.

N80 oli seuraava ostokseni elokuussa 2006. Siinä oli mm. WLAN-ominaisuus, jota käytin ulkomailla matkustellessani. Sen kanssa oli kuitenkin ongelmia. Yhteys katkeili vähän väliä.

Nokia N95
Vuonna 2007 hankin Nokia N95-kännykän. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia. Kamera on hyvälaatuinen (5 MP). Ainoa huono ominaisuus oli muovisen takakannen kiinnikkeet. Ne eivät kestäneet, jos kantta availi useamman kerran. Jouduin uusimaan takakannen ja uusikin meni jälleen rikki.

Seuraavat hankintani ovat sitten olleet kosketusnäyttökännyköitä. Näistä juttua seuraavassa blogissani.


1 kommentti:

  1. Olipa kiinnostavaa lukea kännyköiden esihistoriasta. MH

    VastaaPoista